Uusi seuratyöntekijä esittäytyy

Heips blogin lukijat! Tässä kirjoittelee Sykkeen uusi osa-aikainen seuratyöntekijä Tiina Riihinen. Aloitin työhön perehtymisen tammikuun alussa toiminnanjohtaja Ninnun opastuksessa. Vastuualueisiini kuuluu mm. aikuisten liikunta, lasten ja nuorten tanssin harrasteryhmät, Korpilahden toiminta sekä seuratuoteasiat. Hallinto- ja toimistotyön lisäksi ohjaan Sykkeellä sympaattista Ukkojumppa-ryhmää ja myöhemmin myös liikuntaa aloittelevien matalan kynnyksen LiMu-ryhmää, jossa tutustutaan eri liikuntamuotoihin tavoitteena löytää itselleen mieluisimmat tavat liikkua. Toimistolta minut tavoittaa pääsääntöisesti maanantaisin ja keskiviikkoisin. Toimiston aukioloajat poikkeuksineen löytyvät osoitteesta https://www.muuramensyke.fi/2. Ottakaa minuun rohkeasti yhteyttä kaikissa mieltä askarruttavissa asioissa, kysymyksissä tai vaikkapa kehittämisideoissa.

Olen kotoisin Jämsästä, jossa myös asun tällä hetkellä. Olen koulutukseltani liikuntasosiologiaan ja -hallintoon suuntautunut liikuntatieteiden maisteri ja aiemmin olen työskennellyt mm. cheerleadingseurassa sekä kotipaikkakuntani sivistystoimialalla. Opiskelen tällä hetkellä työn ohessa hierojan ammattitutkintoa. Taustani on voimistelussa ja tanssissa – kipinä tähän on syttynyt jo lapsena Jämsän Naisvoimistelijoissa. Viimeiset kymmenisen vuotta olen ollut intohimoinen ryhmäliikkuja sekä itse jumpaten että viime vuosina enemmän ohjaten. 😊 Perusjumppien ja tanssillisten tuntien lisäksi olen viimeisen parin vuoden aikana tykästynyt entistä enemmän myös kehonhuoltotuntien ohjaamiseen. Pieni rentoutuminen ja rauhoittuminen on meille kaikille kaikista tarpeellisinta juuri silloin, kun koemme siihen olevan kaikista vähiten aikaa. Vapaa-ajallani ulkoilustani huolehtii vireä kääpiömäyräkoiravanhus ja talvisin tekee mieli suunnata myös ladulle metsään tai järven jäälle.

Sykkeellä on mahtavan laaja ja laadukas tarjonta erilaisia ryhmiä ja lajeja eri-ikäisille liikkujille niin harrastetasolla kuin kilpailumielessäkin. On ilo tulla mukaan tähän tänä vuonna 10-vuotisjuhliaan viettävään vireään seuraan!

Nähdään Sykkeen toimistolla, somessa ja jumpissa!

Hyvällä Sykkeellä,
Tiina
044 238 6367, tiina.riihinen(at)muuramensyke.fi


ps. Muistakaahan kehon ja mielen huoltaminen välillä myös matalammalla Sykkeellä 😉

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Diy: pitkät säärystimet

Kotijumppaa tanvoa

Starat matolla ja sen reunoilla