Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on syyskuu, 2017.

Kohti kesää, kohti Turkua!

Kuva
Tuskin on yhdestä kesästä selvitty, kun on jo aika suunnitella kovaa vauhtia seuraavaa. Voimistelu on ensi kesänä esillä isosti, sillä suurtapahtuma Suomi Gymnaestrada järjestetään Turussa 7.-10.6.2018. Tapahtumaan odotetaan 10 000 osallistujaa, harrastajaa, kilpailijaa, huippua, ohjaajaa, valmentajaa, huoltajaa sekä tuhansia katsojia. Ohjelmassa on näytöksiä ja kilpailuja, Voimistelupäivät ja Lumo, jumppaa ja kokeilupisteitä, unohtamatta monipuolista iltaohjelmaa.  Sykkeessäkin valmistautuminen on jo aloitettu. Seuramme Gymppi, eli tapahtuman yhteyshenkilö, Jenni Hyötynen oli tutustumassa Turun tapahtumapaikkoihin muiden Gymppien kanssa 9.-10.9.  Helsingissä vuonna 2015 pidetyn kansainvälisen Gymnaestradan maskotit Sisu ja Suvi saavat taas ensi kesänä töitä - samoin seurojen Gympit. Tuomiokirkon edessä Gympit pääsivät kokeilemaan hyppynaruhaastetta. Yksi tapahtuman ohjelmalavoista nousee kesällä näin keskeiselle paikalle Turkua. Ja myös kesän tapahtumassa hyppy