Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on 2022.

Diy: Kaarrokeneule "Syke"

Kuva
Syyskausi 2022 on päästy starttaamaan jumppasaleilla, kahvakuulakentällä ja sauvakävelymaastoissa. Siellä saa liikuntaa koko kehon mitalta. Kotona voikin sitten keskittyä hienomotoriikkaan vaikkapa nyt esimerkiksi neulomalla Sykkeen fanineuleen itselleen tai jollekin innokkaalle liikkujalle pukin perille kuljetettavaksi.  Syke-kaarrokeneuleen kuviosta voi erottaa seuran logon lisäksi voimisteluvanteita ja siksakkina liehuvaa voimistelunauhaa. Kuviossa on myös telinevoimistelurenkaita sekä cheertanssijoiden pompomien sähinää. Monella seuralla on laajojakin seuravaatemallistoja, mutta mahtaakohan muilla seuroilla olla virallista seurakaarrokeneuletta? Tästä lähtien ainakin Sykkeellä on, ja ohje S-kokoiseen neuleeseen tulee tässä. Syke-kaarrokeneule   Koko : S (vartalon ympärys 93cm, pituus helmasta kainaloon 44 cm, pituus hihansuusta kainaloon 49 cm) Langan menekki : Drops Karisma (100% puhdasta uutta villaa, superwash) Pohjaväri: merenvihreä (nro 50) 450 g Kuvioväri: valkoine

Voimistelijan ilopäivät Tampereella: Gymnaestrada

Kuva
 "Liittykää johonkin voimisteluyhdistykseen. Silloin saatte oikeuden olla mukana voimistelijoiden ilopäivillä, saatte elää voimistelijan vapaata elämää!"  Näin kehottaa ja lupaa Anni Collan kisajulistuksessaan Tampereen voimistelujuhlilla vuonna 1911. Sama henki ja tunnelma täytti Tampereen myös 9.-12.6.2022, kun Voimisteluliiton järjestämä Gymnaestrada-tapahtuma kokosi kaupungin täydeltä voimistelijoita esiintymään ja kisailemaan. Kun vuonna 1911 voimistelujuhlilla oli osallistujia 272, niin reilut 110 vuotta myöhemmin voimistelun ilosanoma on kiirinyt paljon laajemmalle: tapahtumapassillisia osallistujia Tampereella oli noin 10 500 ja tämän lisäksi vapaaehtoisia talkoolaisia noin 500. Avajaismarssiin valmistautumassa Ratinanpuistossa Sykkeeltä mukana oli osallistujia niin kenttäohjelmissa kuin kisoissakin. Aikuisten tanssillisen voimistelun vaativampaan "Ystäväni, elämäni" -kenttäohjelmaan osallistui 12 voimistelijaa. Lisäksi Ceria-joukkueen yhdeksän tyttöä oli mu

Talkootyön voimannäyte: Sykähdys

Kuva
Pitkästä aikaa 23.4.2022 päästiin viettämään taas koko seuran Sykähdystä, kevätnäytöstä jossa niin harraste- kuin kilpapuolen eri ikäiset voimistelijat ja tanssijat pääsevät tasavertaisesti  esiintymään. Koronan vuoksi tapahtuma jäi kokonaan järjestämättä keväällä 2020, ja vuosi sitten 2021 Sykähdys pystyttiin järjestämään ainoastaan videoituna. Voisi ajatella, että tuollainen kevätnäytöshän on helposti ja nopeasti järjestetty: varataan sali, avataan katsomot ja laitetaan ryhmät esiintymään. Ihan niin helposti homma ei kuitenkaan mene - etenkään, koska Sykkeellä tapahtuman puitteet halutaan järjestää näyttäviksi ja käytänteet mahdollisimman sujuviksi ja turvallisiksi. Sykkeen toiminnanjohtaja Tiina Riihinen ja seuratyöntekijä Terhi Hiltunen toimivat tärkeinä yhteyshenkilöinä tapahtuman järjestämisessä hoitaen muun muassa salivuorojen varaukset, yhteydet ryhmien ohjaajiin, harrasteryhmien vastuuvanhempien etsimisen, huoltajien tiedottamisen, valojen ja äänentoiston tilaukset, pukuhuonej

Voimisteluohjelmaa maailman pyörteissä

Kuva
Kun isot ja yllättävät tapahtumat valtaavat pääroolit maailman estradeilla, ei auta pienten ihmisten kuin yrittää sopeutua. Tämä on tarina siitä, miten ironisesti historiaan jäävät tapahtumakulut voivat vaikuttaa tavallisina pitämiimme asioihin - tässä tapauksessa voimisteluohjelman kasaamiseen. Tuotakoon heti tässä alussa esiin se tärkeä seikka, että toki maailman viime vuosien pommit ovat osuneet paljon katastrofaalisemmin moneen, moneen muuhun kohteeseen eikä tämän tarinan tarkoitus ole suinkaan valitella meidän kohtaloamme, joka on kaiken tämän keskelläkin uskomattoman onnekas. Tämän on tarkoitus olla vain yksi tarina omituisista ajoista. Sykettäret on Muuramen Sykkeen aikuisten naisten tanssillisen voimistelun esiintyvä ja kilpailevakin ryhmä, joka on toiminut jo reilun kymmenen vuoden ajan. Vuosittain syksyllä aletaan tehdä uutta ohjelmaa, jota käydään esittämässä yhdessä tai muutamassa kisatapahtumassa ennen kauden päättävää Sykähdys-näytöstä, joka on meidän kautemme loppuhuipen