Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on helmikuu, 2018.

Tunnustuksia ja kannustuksia

Kuva
Muuramen kulttuurikeskuksella käy keskiviikkona kello 17.30 melkoinen kuhina. Joukkuevoimistelijat ovat vallanneet kaksi kolmannesta isosta salista. Tänä keväänä 12-14-vuotiaiden kilpasarjaan siirtyvä Safiirien ryhmä on jo saanut päivän oman harkkansa hoidettua, mutta kolme muuta Sykkeen kilpailevaa joukkuetta vielä treenaa.  Voimistelumatolla on koreografiaansa hiomassa 10-12-vuotiaiden sarjaan tähtäävä Rubiinit, joita valmentajat Ninnu Rantakeisu ja Anniina Hiekkataipale ohjeistavat. 12-14-vuotiaiden Kvartsit on jo treeninsä loppupuolella venyttelemässä omatoimisesti puolapuilla. Opaalit, 8-10-vuotiaat voimistelijanalut, sen sijaan ovat vasta juuri tulleet paikalle ja alkavat lämmitellä valmentaja Emilia Raiskinmäen johdolla. Etualalla matolla Rubiinit sekä Anniina ja Ninnu. Puolapuilla venyttelevät Kvartsit ja Opaalit taustalla lämmittelemässä. Ennen lämmittelyleikkiin lähtemistään Opaalit ehtivät kuitenkin hetken kertoilla kuulumisiaan. He tuntuvat olevan innoissaan uu