Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on 2021.

Syke juhlimassa satavuotiasta kotikuntaa

Kuva
Muuramen satavuotisjuhlallisuudet huipentuivat 3.-5.9.2021 koko kunnan yhteiseen juhlaviikonloppuun. Mukana järjestelyissä oli monia toimijoita: kunnan lisäksi yrityksiä ja yhdistyksiä, ja tietenkin myös Muuramen Syke.  Sykkeen osalta juhlallisuudet alkoivat perjantaina 3.9. Sarin ohjaamilla kuubalaisilla tansseilla kunnantalon takanurmella. Hieman myöhemmin jatkettiin cheertanssijoukkue Devotionin sekä LadiesINin esityksillä samoissa maisemissa. LadiesINin esityksen nimi oli Lintukoto. Illan hämärryttyä nähtiin vielä Sykkeen yllätys: kun luontopolun juhlavalaistus syttyi, kulki myös valaistu tanssiperformanssi polulla. Illan tanssiperformanssia voi vielä ihailla kunnan Youtube-kanavalla. Pääset sinne klikkaamalla  tästä . Lauantaina 4.9. oli vuorossa Kohtaamisia-näytös kulttuurikeskuksella. Näytös koostui Sykkeen tanssiteoksesta sekä puhallinmusiikkikokoonpano  Kinko Brassin  musiikkiesityksistä.  Sykkeen tanssiteoksessa oli mukana eri ikäisiä esiintyjiä. Tanssiteoksen koreografeina

Ajankohtaisia kuulumisia Sykkeeltä

Kuva
Sykkeellä on taas ollut melkoisen huima vuosi. Korona on vaikuttanut vielä tänäkin vuonna voimakkaasti Sykkeen toimintaan monin eri tavoin. Aikuisten jumppia ei keväällä päästy käynnistämään lainkaan (onneksi tämän osalta syksy näyttää valoisammalta!), kesällä kuumuuden vuoksi jouduttiin ajoittain ulkojumppia perumaan, henkilöstö on ollut lomautettuna, toiminnanjohtaja vaihtui kesän kynnyksellä ja taas uudelleen nyt loppukesästä. Nyt olemme toivon mukaan uuden kynnyksellä, toiminnot tasaantuvat ja syksyn toimintaa päästään starttaamaan! Lasten ryhmiä on käynnistymässä reilut 30, ja aikuisten lukujärjestykseen saadaan parikymmentä ryhmää. Ryhmiin ilmoittautuminen on lähtenyt hienosti käyntiin, mutta vielä on vapaatakin joissain ryhmissä – näistä saat halutessasi lisää tietoa nettisivuilta. Sykkeen hallitus ja työntekijät kokoontuivat yhteiseen suunnittelupäivään eräänä sateisena lauantaina, maskit tiiviisti nassuilla ja turvavälejä noudattaen. Asioita oli paljon pöydällä, ja niin kuin

Palautekyselyn satoa

Kuva
 S ykkeen hallitus toteutti keväällä 2021 palautekyselyn, joka oli suunnattu kaikille seuran jäsenille, ohjaajille, harrastajille sekä Sykähdyksen katsojille. Kyselyistä saamme arvokasta tietoa seuran kehittämistyötä varten.  Kyselyn vapaassa palautteenanto-osiossa erityistä kiitosta saivat harrastajilta viikkotunnit Sarin bailatino, Teron zumba sekä kuntonyrkkeilykurssi. Sykkeen toiminnan toivottiin säilyvän myös Kinkomaalla. Ohjaajat puolestaan iloitsivat kivasta työporukasta. Erilaisia kehitysehdotuksia tuli kausikorttijärjestelmään sekä kausikorttien hintoihin. Olemme hallituksen kanssa käyneet ehdotelmat läpi ja tiedotamme syksyn hinnoista tuntitarjonnan selvittyä. Kysely sisälsi kohdennettuja kysymyksiä kullekin vastaajatyypille (harrastaja, huoltaja, ohjaaja, muu) sekä kaikille suunnatun osion. Vastausten perusteella kävi ilmi, että seuran tunnettavuutta ja tiedotusta olisi hieman varaa parantaa. Kokoonnumme kesän aikana suunnittelemaan tulevaa kautta ja kiinnitämme näihin seikk