Sykkeen kesä 2018




Kesä on ihanaa aikaa liikkua ulkona, metsässä, poluilla, rannalla ja myös järjestetyillä kesätunneilla. Sykkeen kesään kuuluu tänäkin vuonna hyvä valikoima erilaisia ohjattuja tunteja! Kesätunneilla on lisäksi kivan edulliset hinnat ja hyvät vaihtoehdot erilaisiin kortteihin kertamaksun lisäksi. Kesällä mennään sopivan rennolla otteella ja tunnit sopivatkin monentasoisille ja -ikäisille liikkujille.

Kesätunnit pyörivät kesä-heinä-elokuun ajan, muutamille tunneille otettu varaslähtö jo toukokuussa. Sykkeen netin etusivulta näet aina seuraavien päivien tarjonnan.

Kesätreenissä on hikitakuu, luvassa on hyvää tekemisen meininkiä hyvän musiikin siivittämänä. Oma jumppamatto mukaan.  Tunnin ohjaajina vuorottelevat Emmi Lahti ja Sari Oksanen. Tunnilla ei ole askelsarjoja, joten se sopii hyvin myös ”kahden vasemman jalan” omaaville =)

Kesäjumppa on kesätreeniin verrattuna astetta kevyempi tunti, mukavan tehokas kuitenkin myös tämä tunti. Tuntiin kuuluu aerobinen osuus, hyvää askellusta sekä lihaskunto, jossa välineinä käytetään niin käsipainoja, kuminauhoja kuin jumppakeppejäkin. Lopuksi venyttelyt. Oma jumppamatto mukaan. Ohjaajina vuorottelevat Ulla Klemettinen, Tiina Malste sekä Mia Vuorenmaa.  

Kesäpilates jatkaa toivottuna tuntina jo useamman vuoden ajalta. Tunti pidetään kunnantalon takana olevalla nurmialueella aina kauniilla säällä ja epävakaalla mukavasti sisätiloissa Rajalan salissa. Jos sää on epävakaa tai aiemmin päivällä on satanut, netistä kannattaa tarkistaa tunnin pitopaikka. Tunnin vakio-ohjaajana toimii Kirsti Piirainen, ja häntä tuuraa tarvittaessa Tytti Sandström. Pilatekseen aina oma jumppamatto mukaan. Pilates sopii kaikille sukupuoleen, ikään tai kuntoon katsomatta. 

Oma suosikkini Sykkeen tunneista on luonnollisesti kahvakuula, olenhan yksi tunnin ohjaajistakin. Tunti pidetään kaksi kertaa viikossa, maanantaisin ja torstaisin, ja torstain tunti on nyt tälle kesälle uudistettu kahvakuula-hiit. Maanantain tunti on peruskahvakuulaa heilautuksineen, tuttua meininkiä monelle, aina kuitenkin ohjaajansa näköinen. Torstaille sen sijaan tulee kesäksi hiit-osio eli korkeamman sykkeen teho-osuus, jossa tehdään sata lasissa, pienemmillä kahvakuulilla, ja johon tulee myös ilman kahvakuulaa tehtäviä aerobisia osuuksia. Tätä tuntia tulevat ohjaamaan kesän aikana tuttujen kahvakuulaohjaajien lisäksi ainakin Meri Nättinen, Sari Oksanen , Hilkka Lilja ja Emmi Lahti. Tuttuina kuulaohjaajina jatkavat allekirjoittaneen lisäksi Ulla Klemettinen ja Pirjo Parviainen. Kahvakuulatunnille voi tuoda mukanaan omat kuulat, mutta myös lainakuulia löytyy.

Lisäksi Sykkeen kesään saadaan tanssillista buustia Zumba® -tunneista. Torstain tunti Rajalan salissa jatkuu ennen kesätaukoa 14.6. asti Teron ohjaamana. Ja jo toukokuussa alkaa maanantaisin Kinkomaan koulun piha-alueella Korhosen Marin vetämänä kesän ulko-Zumba®.

Korpilahdella kesäjumpataan kerran viikossa vaihtuvalla teemalla, esim. kesäkuussa kesäteema-tunti ja heinäkuussa Satama-Lavis® Korpilahden satamassa. Korpilahden teeman voi tarkistaa aina netistä / Korpilahden Sykkeen Facebookista. Myös kahvakuulaa tarjolla Korpilahdella, ennakkoilmoittautumisten perusteella toteuttaen.


Tarkempaa tietoa kesälukujärjestyksestä ja hinnoista löydät Sykkeen netistä, TÄÄLTÄ. Omalla sivullaan tarjonta alle kouluikäisille ja kouluikäisille lapsille, TÄÄLLÄ.

Hyvällä Sykkeellä!


Johanna Pitkälä

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Diy: pitkät säärystimet

Voimistelu liikutti ja liike tuntui!

Diy: Kaarrokeneule "Syke"