Tervetuloa, joulu!

Alkaa olla aika hieman rauhoittua ja hiljentyä joulun viettoon. Ja paljon on ehditty tässä ennen joulua tehdäkin. Kaikenlaisia pienempiä ja isompia juhlia ja näytöksiä on riittänyt tänä vuonna. Tässäpä vähän koontia niistä, olkaapa hyvät! :)

Joulunäytöskauden aloitti sunnuntaina 3.12. tanssillisen voimistelun näytös, jossa esiintyivät Flow ja Kromit.

Kromit noitaoppilaina

Flow La la landin sävelissä matkustamassa kohti unelmia, haaveet matkalaukussa.


Maanantaina 4.12. vietettiin ukkojumpan pikkujouluja. Ensin tietenkin jumpaten ja sitten Silverissä virkistäytyen. Meillä on melkoisen upeita ukkoja mahtava joukko!
Samaan kuvaan mahtui jumppaamaan vain osa ukoista.

No nyt on ukkoja kuvassa enemmänkin.


Erityisen merkittävä juhla tänä vuonna oli itsenäisyyspäivä 6.12. Satavuotiasta Suomea juhlittiin myös tanssien/voimistellen. Juhlat aloitettiin Muuramen kirkossa Suomalaisessa messussa, jossa oli mukana Sykkeen tanssijoita.
Kuva "Laulu Suomelle" -koreografian harjoituksesta

Muuramen kunnan itsenäisyyspäiväjuhlassa Muurame-salissa esiintyi Sykkeen aikuisia, nuoria ja lapsia teoksessa Hiljaiset vuodet. 

Kuva: Manu Erkkilä

Kuva: Manu Erkkilä

Kuva: Manu Erkkilä

Voimistelijoiden joulunäytöksessä kulttuurikeskuksella 10.12. oli esiintymässä monta ryhmää voimistelukoululaisia, telinevoimistelijoita ja joukkuevoimistelijoita.
Safiirit pelleinä palloineen

Kvartsit ja vanteet
Joukkuevoimistelijoiden perhepotretti kera Ninnu- ja Anniina-valmentajien

Kun sunnuntai 10.12. ehti iltaa kohti, nähtiin vielä toinenkin näytös: tanssijoiden jo perinteeksi muodostunut Pikkujoulushow Muurame-salissa
Lennossa Dione, joka ehti käydä vielä ennen joulua pokkaamassa upean viidennen sijan cheerdancen SM-kisoista. Kuva: Anne Kalliola

Dynamic tällä kertaa cheerdancen sijaan katutanssimassa. Kuva: Anne Kalliola

Destinyn riemua. Kuva: Anne Kalliola

Davida vauhdissa. Kuva: Anne Kalliola

Kuvat puhukoot puolestaan. On tullut hengähdystauon aika. 


Muuramen Syke toivottaa kaikille 
oikein ihanaa ja rauhallista 
joulun aikaa!


P.S. Nähdäänhän jo kinkkujumpilla. ;) Seuran kotisivuille päivittyvät niiden ajat ja paikat.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Diy: pitkät säärystimet

Voimistelu liikutti ja liike tuntui!

Diy: Kaarrokeneule "Syke"