Monipuolista liikuntaa lapsille



Muuramen Syke on lyhyen historiansa aikana ollut koko ajan toimintaansa kehittävä ja uutta kokeileva seura. Tanssi- ja voimisteluseuralle ehkä hieman epätyypillisesti olemme mm. tarjonneet luistelukursseja muuramelaisille lapsille. Myöskään meillä suosittu parkour ei varmaan jokaisen tanssi- ja voimisteluseuran lajivalikoimaan kuulu. Lähiaikoina haluamme kehittää lasten joukkuevoimistelua niin, että pystyisimme tarjoamaan halukkaille mahdollisuuden osallistua lajin kilpailuihin. Tämä tarkoittaa mm. taitotestejä sekä lisääntyvää, tavoitteellista harjoittelua näissä ryhmissä voimisteleville lapsille. 

Viikonloppuna on paljon saanut julkisuutta perjantaina julkistettu Huippu-urheilijan elämänkulku -tutkimus (http://www.nuorisotutkimusseura.fi/catalog/kirjat/huippu-urheilijan-elamankulku). Tutkimuksen yksi  merkittävistä johtopäätöksistä oli, että keskeisessä asemassa huipun saavuttamisen kannalta ovat lasten omaehtoinen leikkiminen, liikunta ja pelailu sekä monien eri lajien harrastaminen mahdollisimman pitkälle. Tutkimusta varten haastateltiin suomalaisia huippu-urheilijoita, mutta käytiin myös läpi kansainvälistä tutkimusaineistoa. Viesti oli selkeä: huippu-urheilijat ovat lapsuudessaan ja nuoruudessaan harrastaneet useita eri lajeja. He eivät ole tehneet lajivalintaansa varhain. Heidän ei ole tarvinnut tehdä. Muita tutkimuksesta mieleeni jääneitä johtopäätöksiä oli mm. se, että alle 12-vuotiaiden lasten valmentajan tärkein taito on sosiaaliset taidot sekä se, että todennäköisimmät lajiin kyllästyjät ovat niitä, jotka keskittyvät vain yhteen lajiin. 

Tanssi ja voimistelu ovat kumpikin koko elämän mittaisia harrastuksia. Tästä parhaimmat esimerkit löytyvät läheltä: Sykkeen omat Ladies IN! (ent.LatinLadies) sekä Sykettäret. Olemme seuran johtokunnassa paljon pohtineet sitä, miten saamme kaikki tanssista ja voimistelusta innostuneet lapset pysymään lajien parissa pitkään. Miten saamme liikkumisen ilon ja hauskuuden treeneissä säilymään? Miten kannustamme lapsia liikkumaan kaikin mahdollisin tavoin, kaikkien lapselle tärkeiden lajien parissa? Lapsen oma motivaatio liikkumiseen on ratkaisevassa asemassa. "Alle 12-vuotiaana pakoton ja lapsista itsestä lähtevä toiminta on ollut keskeistä kaikilla huippu-urheilijoilla", nuorisotutkija, yksi tutkimuksen haastatteluiden toteuttajista, Mikko Piispa tiivisti julkistustilaisuudessa. 

Joukkuevoimistelu on laji, jossa huipulla ollaan varhain. Samaisena viikonloppuna kun Huippu-urheilijan elämänkulku -tutkimus julkistettiin, voitti Tampereen Voimistelijoiden Minetit joukkuevoimistelun MM-kultaa. Joukkueessa voimistelee 1996-2001 syntyneitä tyttöjä (iältään 14-19 -vuotiaita). Esimerkiksi Teemu Selänne taas teki lajivalintansa vasta 15-vuotiaana harrastaen siihen saakka sekä jääkiekkoa että jalkapalloa. Urheilijaksi kasvetaan eri tahtiin, toki tässä lajivalinnallakin on merkitystä.

Sen lisäksi että voimistelu itsessään on laji, antaa se myös mahtavan pohjan muille lajeille, joihin ehkä jää voimistelu-uran jälkeen aikaa enemmän. Tavoitteellisessa joukkueessa harrastaminen ei saa tarkoittaa sitä, että se syö energiaa muilta lapselle tärkeiltä lajeilta. Se ei saa tarkoittaa sitä, että lapsi kyllästyy lajiin. Toisaalta joukkuelaji kuitenkin vaatii sitoutumista, lapseltakin. Joukkuelajin harrastajan vanhemman rooli ei ole helppo. Tulee olla herkkänä lapsen toiveiden suhteen, lasta kuunnellen ja toiveita kunnioittaen. Harrastuksesta ei saa tulla vanhemman harrastus. Jos lapsi toistuvasti haluaa jäädä pihaleikkeihin treenien sijaan, voi lapsen kanssa keskustella - myös ohjaajan kanssa on tällöin hyvä miettiä asiaa. Ja tällöin on hyvä pitää mielessä, että tutkimuksen mukaan omaehtoinen leikkiminen, liikunta ja pelailu sekä monien eri lajien harrastaminen mahdollisimman pitkälle ovat kaikkien huippu-urheilijoidenkin taustalla.

Haluamme Sykkeessä ehdottomasti jatkossakin kannustaa lapsia monipuoliseen liikuntaan. Olemme tehneet mm. yhteistyötä muiden paikallisten liikuntaseurojen kanssa niin, että treenejä mahdollisuuksien mukaan ei järjestetä samoina päivinä. Haluamme myös tarjota monipuolisia liikkumisen mahdollisuuksia aiempien vuosien tavoin. Kannustamme lapsia saapumaan itsenäisesti harjoituksiin kävellen tai pyörällä. Myös tavoitteellisesti harjoittelevissa joukkueissa treeneissä mennään lasten ehdoilla. Välillä leikitään, keksitään uusia hippoja ja ehkä ollaan ulkonakin. Sitten taas välillä ojennetaan niitä nilkkoja ja venyetään sitä kireää takareittä. Haluamme, että lapset leikkivät pihaleikkejä, potkivat palloa ja pelaavat pihatiellä sählyä. Haluamme, että lapsilla jää aikaa kaikkeen siihen liikuntaan ja leikkiin, joka on lapselle mielekästä. Haluamme, että muuramelaiset lapset liikkuvat, lajista välittämättä. 


Elina Hienola
Muuramen Syke ry:n puheenjohtaja

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Diy: pitkät säärystimet

Diy: Kaarrokeneule "Syke"

Iloisen Amsterdamin riemukas World Gymnaestrada