Dewletin viimeinen asematapahtuma


Sunnuntaina 15.3. oli Hopeaharppaus. Se on voimistelun asematapahtuma, jonka järjestää Jyväskylän Naisvoimistelijat. Tapahtuma järjestettiin Vaajakoskella.

Meidän joukkueemme Dewlet oli ainoa ryhmä Sykkeeltä, joka osallistui tapahtumaan. Joukkueeseen kuuluu 11 - 13-vuotiaita tyttöjä ja ohjaajia ovat Iina Leppänen ja Marika Virtanen. Dewletissä on yhteensä kymmenen voimistelijaa, mutta asemalla meitä oli vain seitsemän: Marianna, Milja, Fanni, Sanni, Elviira, Nea ja Janica.

Meidän piti olla paikalla kello 10.00 ja harjoitusaikamme oli 10.42. Lämmittelimme painisalissa tekemällä hyppyjä, juoksemalla ja tekemällä erilaisia pumppauksia. Harjoituksemme oli esiintymistilassa. Joiltain osin harjoituksemme meni hyvin, mutta osittain ei.
Lennokasta menoa harjoituksissa

Meillä oli ennen esitystä aikaa syödä eväitä ja pitää itsemme lämpiminä painisalissa. Meillä piti olla esiintymispuvut päällä kello 11.45 ja esittely alkoi kello 12.00. Esittelyssä kävellään voimistelukävelyä lavalle ja jäädään istumaan oman joukkueen kanssa rykelmäksi voimistelumatolle.  Kun oman joukkueen nimi sanotaan, noustaan ylös ja vilkutetaan yleisölle.
Dewlet esittelyvuorossa


Me esiinnyimme viimeisinä ennen taukoa numerolla 31. Esitysmusiikkina meillä on Murray Goldin I Am The Doctor ja koreografiamme on tehnyt Iina. Aloitimme esityksen harjoittelun joskus joulun jälkeen. Jatkamme ohjelmamme harjoittelua vielä loppukevään.
Tasapaino-osio meni hyvin

Asematapahtumissa voimistelijoita ei laiteta paremmuusjärjestykseen vaan kaikki palkitaan. Palkinnoksi saa mitalin. Joukkueet saavat myös kirjallista palautetta. Meidän palautteessamme sanottiin, että ohjelma oli hyvin muistissa ja että kuviot olivat monipuolisia. Kehitettävää palautteen mukaan oli, että liikkeet pitäisi suorittaa rauhassa loppuun asti ja että saisi eläytyä enemmän.

Tämä Hopeaharppaus oli meidän viimeinen asematapahtumamme, koska ensi vuonna olemme jo liian vanhoja niihin. Ensi vuonna meidän pitääkin sitten valita, jatkammeko joukkuevoimistelun vai tanssillisen voimistelun kisoihin. Esiinnymme kuitenkin vielä Sykähdyksessä 3.5. samalla ohjelmalla kuin Hopeaharppauksessa. Tervetuloa Sykähdykseen katsomaan meitä ja muita hienoja voimistelu- ja tanssiesityksiä!

Fanni

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Diy: pitkät säärystimet

Diy: Kaarrokeneule "Syke"

Iloisen Amsterdamin riemukas World Gymnaestrada