Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on kesäkuu, 2016.

Cheerdance team Dynamic

Kuva
Dynamic on vuoden 2016 alussa koottu aikuisten cheerdance-joukkue, joka treenaa kolme kertaa viikossa. Joukkue toteutetaan yhteistyössä jyväskyläläisen cheerleadingseura JSA ry:n (Jaguars Spirit Athletes) kanssa. Dynamicin valmentajina toimivat Sonja Siekkinen ja Joanna Hare. Joukkueemme on treenannut yhdessä vain neljä kuukautta, mutta olemme kehittyneet paljon ja joukkueemme yhteishenki on mahtava. Dynamic harjoittelee tavoitteellisesti kohti loppuvuonna järjestettäviä sm-kisoja.  Dynamic May Madness -kilpailussa 21.5.2016 Joukkueemme esiintymässä Sykkeen kevätnäytöksessä 17.4.2016 Pukujen tuunaamista ennen Sykkeen kevätnäytöstä May Madness 2016 Joukkue osallistui Vantaalla Suomen Cheerleadingliiton järjestämään May Madness -kisaan 21.5. ja voitti oman sarjansa. Kisapäivä starttasi bussimatkalla kohti Vantaata. Meikit ja kampaukset teimme jo bussissa valmiiksi. Kisapaikalle päästyämme joukkueestamme Annika ja Elisa valmistautuivat avajaisiin. Oma esitykse

Priiman kautta kohti kesää

Kuva
Syke on seitsemässä vuodessa löytänyt paikkansa kaikenikäisten muuramelaisten liikuttajana. Pääpaino toiminnassa on lasten liikunnassa (70 % jäsenistä lapsia), mutta yhtä lailla aikuisten liikunta on Sykkeelle tärkeää. Tärkeydestä kertoo moni asia – yksi olennainen on Priima-seurana toimiminen. Priima, aikuisliikunnan laatusertifikaatti myönnettiin Sykkeelle ensimmäisen kerran kolme vuotta sitten. Priima-laatuseurat käyvät joka kolmas vuosi läpi toiminnan uudelleenarvioinnin, jossa kiinnitetään huomiota toiminnan aktiiviseen kehittämiseen ja edistämiseen. Muuramen Syke uusi Priima-sertifikaatin tänä keväänä pidetyssä ensimmäisessä uudelleenarvioinnissa. Arvioinnissa kerrottiin, että seuran aikuistoiminta on laadukasta, monipuolista ja kehittyvää. Lisäksi todettiin, että terveydelliset ajatukset toteutuvat hyvin Sykkeen toiminnassa – toisaalta ehdotettiin, että tätä puolta tuotaisiin jäsenille entistä paremmin esille mm. markkinoinnissa. Positiivista palautetta seura sai myös siit