Sykkeelle OKM:n seuratukea toiminnan kehittämiseen

Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt liikunta- ja urheiluseuroille yhteensä 3,5 miljoonaa euroa seuratoiminnan kehittämistukea. Seuratuen avulla lisätään lasten ja nuorten harrastusmahdollisuuksia sekä tuetaan paikallista seuratoimintaa ja liikunnallisen elämäntavan edistämistä. Kuva: Auli Dahlström Sykkeen Harrastajasta ohjaajaksi -hanke Muuramen Syke on kouluttanut vuosien ajan ohjaajina toimiva nuoria. Ohjaajakoulutukset on kuitenkin suunnattu jo ohjaajina toimiville ja koulutuksien kustantamisen ehtona on ollut se, että nuori sitoutuu ohjaamaan seurassa vähintään tietyn ajanjakson käytyään koulutuksen. Tämän hankkeen tarkoituksena ja tavoitteena on luoda seuraan uudenlainen koulutusmalli, jossa koulutetaan kokonaisia nuorten ryhmiä ilman, että he sitoutuvat toimimaan ohjaajina seurassamme. Hankkeen tavoitteena on tutustuttaa yksi tai useampi kokonainen nuorten kilpa- tai harrastusryhmä lastenr...