Iloa, hikeä ja naisenergiaa!

Muuramen Syke järjesti DANZAHDUS-tanssileirin ensimmäistä kertaa 6.11. - 7.11.2015. Paikkana oli Rajalan koulu ja Kulttuurikeskuksen peilisali, ja tarjolla showtanssia eri muodoissaan tai tyylilajeissaan yhteensä kahdeksan tuntia. Voisin tiivistää kurssin annin seuraavasti: suosio oli suuri ja ihmisillä hyvä mieli! Perjantai-iltana lösähdän yleensä sohvalle rentoutumaan telkun ääreen. Tuona perjantaina suunnistin kuitenkin Rajalan koululle tanssikenkieni, vesipulloni ja eväitteni kanssa. Ovella meitä oli vastassa hyväntuulisen raikkaasti hymyilevä tanssinopettajamme Sari, ja siitä se iloinen fiilis lähti, mitä riitti vielä moneksi päiväksi leirin jälkeenkin. Leirille tulleista naisista välittyvä positiivinen energia sai minut välittömästi unohtamaan työt ja huolet. Tämän jälkeen keskityin vain oleelliseen eli tanssiin, jonka parissa aika vierähti kuin siivillä. Oksasen Sari , tanssinopettajamme, kertoi, että Marco Bjurström on innostanut hänet showtanssin maailmaan. Sari ka...